25. kesäkuuta 2011

Operaatio kesämekko

Nyt olisi tiedossa lyhyen ajan sisään jo toinen postaus, joka liittyy vaatteiden tuunaukseen. Haluan korostaa, että tämä on mulle melko harvinaista, koska en ole mikään käsitöiden superlahjakkuus enkä muutenkaan kauhean helposti tartu neulaan ja lankaan. Vähän aikaa sitten päätin kuitenkin ottaa härkää sarvista ja muokata erään mekkoni käyttökuntoon.

Kyseessä on alkuvuoden Kaakkois-Aasian reissultamme ostamani olkaimeton mekko. Kun bongasin sen Thaimaalaisesta kaupasta, olin aivan innoissani, kunnes ostamisen jälkeen ekaa kertaa siihen pukeutuessani huomasin yhden asian: mekosta näkyy todellä selvästi läpi. Melko häiritsevää. Kyseessä on tämännäköinen mekko:

 Kuva otettu Thaimaassa bungalowimme parvekkeelta. Niskan taakse menevä nyöri on osa bikineitä, ei mekkoa.



 Koska haluan palavasti käyttää tätä mekkoani kesällä mutta en sen sijaan esitellä samalla päällä olevia alusvaatteitani, ainoa ratkaisu lienee ommella ikäänkuin toinen kangas mekon sisälle. Viime viikolla marssin siis elämäni ensimmäistä kertaa kangaskauppaan ja ostin sieltä tarkoitukseen soveltuvaa, ohutta kangasta.

 Materiaalista ei tietoakaan, vaikka kyllä myyjä senkin taisi mainita...


 
Nyt siis mittauspuuhiin, nuppineulat paikalleen ja ompelemaan! Ompelu on tosin pakko suorittaa käsin, koska en omista ompelukonetta. Toisaalta käsin ommellut kohdat on varmaan helpompi purkaa, jos kun mokailen prosessin aikana :) Wish me luck!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...