8. heinäkuuta 2011

Black and white

Eilen kävin vapaapäivän kunniaksi pyörähtämässä taas pienen tauon jälkeen Hietsun kirpparilla. Ai että mä pidän siitä paikasta! Siellä oli paljon enemmän myyjiä kuin vastaavana viikonpäivänä kesäkuun puolella oli ollut. Olin tosin hieman myöhässä liikkeellä, joten ehdin jo hermoilla matkan aikana, onko parhaat kamat jo viety aikoja sitten. Yleensä kannattaa nimittäin olla lokkeilemassa paikan päällä jo heti kirpparin auettua, niin saa täyden hyödyn irti kirpparikäynnistä :) 

Päällä oli omatekemät farkkushortsit sekä nappipaita, joka on kirpparilöytö viime vuoden puolelta. Olalla keikkui mun pussimainen vakiolaukkuni, joka seuraa mua lähes kaikkialle.


 Onpas outo kuva. Mulla oli hieman vaikeuksia kuvaamisen kanssa ja bad-face-day, joten tässä tulos.


Hietsusta mukaan tarttui Gina Tricotin mustat shortsit. En uskalla juuri ikinä ostaa kirppikseltä housuja tai shortseja, koska niitä ei luonnollisestikaan pääse sovittamaan ja en osaa arvioida aina kokoani oikein. Löytämäni shortsit kustansivat kuitenkin vain 1,5 euroa, joten riski ei ollut kovin suuri. Ja kotona ne osoittautuivat juuri oikean kokoiseksi! Mustat shortsit on senkin puolesta kätevät, että ne sopii kaiken väristen paitojen kanssa. Miksi en ole ennen tajunnut hankkia tällaisia?




Toinen löytöni oli ihan tavallinen Espritin t-paita. Se oli niin käyttämättömän oloinen ja kun merkkikin oli hyvä, niin pulitin siitä ilomielin yhden euron. Tuntuu, että t-paitoja ja toppeja ei vaan ikinä voi olla liikaa, vaikka niitä melkein joka kirppiskerralta tarttuu mukaan. Ilmeisesti mun vaatekaappi jotenkin imee ne sisuksiinsa?



Värien puolesta mentiin siis aika mustavalkoisella linjalla tällä kertaa. Pitääpä suunnata taas Hietsuun päin heti kun säät, aikataulut ja työt sallivat seuraavan kerran!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...