4. elokuuta 2011

Dream big

Ideat isoihin matkoihin alkavat yleensä epämääräisenä kaikokaipuuna johonkin päin maailmaa. Kaikki tekemäni vähänkin isommat matkat ovat saaneet alkunsa siitä, että olen palavasti halunnut johonkin tiettyyn maahan tai maanosaan, ja siten siemen tulevalle matkalle on alustavasti kylvetty (ööh, mistä toi lauseen loppupuoli oikein tuli?). Seuraava askel unelman toteuttamiselle on ajankohdan päättäminen. Se saattaa osoittautua melko haastavaksi töiden ja koulun kannalta, mutta mitä aikaisemmin on suunnitelmiensa kanssa liikkeellä, sitä helpompi on ehtiä järjestää elämäntilanne matkan kannalta sopivaksi - ja sitä enemmän on tietenkin aikaa kerryttää matkabudjettia.

Päätin jo keväällä Kaakkois-Aasiasta palattuamme, että haluan toteuttaa opiskeluideni aikana vielä yhden pitkän matkan. Kaakkois-Aasian matka hoitui aika näppärästi olemalla yliopistosta pois yhden periodin ajan, eikä vaikuttanut opiskeluideni etenemiseen juurikaan. Nyt on kuitenkin se tilanne, että mulla on enää hassut kaksi vuotta opiskeluita jäljellä. Teen kandintyön nyt syyslukukaudella ja kevätlukukaudella näyttäisi olevan tiedossa paljon maisterikursseja. Lähtö voisi siis sijoittua esimerkiksi syksyyn 2012 - joka tapauksessa rinkka olisi tarkoitus heittää selkään ennen varsinaisen gradun vääntämistä.

Ja minne sitten lähdettäisiin? Aasia kiinnostaa edelleen kaikkein eniten, joten tällä kertaa suuntana voisi alustavasti olla Intia ja Nepal. Mulle on pikkuhiljaa kasvanut hyvin suuri kiinnostus juuri noita kahta maata kohtaan ja olen jo nyt viettänyt tuntikausia selaten esimerkiksi pallontallaajien keskustelupalstoja :)

Eli Intia...








...ja Nepal.






Kaikki ylläolevat kuvat weheartit.com.

Unelmoin, että voisimme olla tien päällä puolisen vuotta. Ei, se ei ole paljon, sillä 2,5 kuukautta Kaakkois-Aasiassa meni niin älyttömän nopeasti, että voisin ehdottomasti olla pois vielä pidempää. Tämä kaikki on tietenkin vielä haaveen tasolla ja yli vuoden päähän ulottuvat suunnitelmat ovat aina epävakaalla pohjalla. Mutta toisaalta ei myöskään voi saavuttaa haluamaansa, jos ei ensin ole unelmia tai tavoitteita. Niistähän kaikki lähtee.

Laos, Don Khon, 2011.

2 kommenttia:

  1. Taaas, eikää!! :D Ja puoli vuotta! En oo yhtään kateudesta vihreä. Teillä on niin hyvä kun ei taida duunitkaan sitoa niin hirveästi, toisin kuin meillä. Olis toi niin siistiä kyllä! Voi olla että mä lähden opiskeluiden jälkeen jos lähden ;)

    VastaaPoista
  2. Niin, kyllähän toi duunijuttu on aina se ongelma ja uhrauksia voi joutua tekemään, mutta katsotaan... Opiskeluaikana on silti helpompi mennä kuin sit kun olis joku oman alan vakkariduuni - riippuu tietenkin miten joustava duunipaikka sattuisi olemaan. Hei joo, lähdet ehdottomasti kun oot valmistunu! Ei oo kivaa joutua miettimään sit vanhana että kunpa olisi tullut lähdettyä. Aina kannattaa yrittää lähteä jos vähänkin tuntuu siltä :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...