6. elokuuta 2011

Hoitokoira

 Meillä on parin päivän ajan ollut hoidossa eräs 2,5-vuotias karvaturri:



Kultainennoutaja Leo on ollut meillä ennenkin hoitokoirana ja on aina yhtä ilahduttavaa saada se kyläilemään. Mikä parasta, Leo on oikeasti helpoin mahdollinen koira: se on hyvin rauhallinen ja huomaamaton, tottelee helposti, menee istumaan ilman erillistä kehotusta kun tullaan lenkiltä tai kun se saa ruokakipon eteensä ja on muutenkin ihanan lempeä ja sympaattinen.

Leo, rauhallisuuden perikuva.

Lenkkeillessäkin Leo vain vilkuilee hillitysti ohikulkevia ihmisiä ja koiria, yrittämättä rynnätä niitä kohti ja on haukkumatta (itseasiassa en ole tainnut ikinä kuulla sen haukkuvan?). Nykyään sillä on lenkillä ollessa vetämistä estävä kuonohihna, joten se ei enää onneksi vedäkään yhtään. Se vetohihna saa Leon erehdyttävästi näyttämään mielestäni vaalealta riimupäiseltä ponilta, mikä on aika söpöä.

Ponikoira.


Hihna ja mun paita sattuivat olemaan sävy sävyyn, kappas :)

 On Leo kyllä pariin otteeseen osoittanut, että myös luonnetta löytyy. Kerran meitä vastaan tuli pumpulimainen bichon frise-rotuinen koira, ja yhtäkkiä Leo löi jarrut pohjaan. Pystyin lähes näkemään sydänten muodostuvan Leon silmistä, kun hän tuijotti tätä valkoista ilmestystä ja kieltäytyi liikahtamasta. Yritin sitten kaikin keinoin saada koiran liikkeelle, kutsumalla ensin lempeästi ja lopulta napakammin, vetämällä hihnasta ja lopulta työntämällä koko koiraa - tuloksetta. Sitten Leo teki taktisen siirron: se heilautti hihnaa pienellä päänliikkeellä ympäri ja yhtäkkiä koko kuonohihna olikin pois sen päästä ja löysästi kaulalla. Kuinka ovela koira! Seuraavina päivinä Leo on toistanut tämän kuonohihnan poistamisoperaation pariin otteeseen, yleensä juuri kun olemme olleet saapumassa kotiin. Sitten se vain katselee minua tyytyväisenä ja antaa tyynesti asettaa hihnan takaisin. Hassu!

Hoitohauvasta löytyi myös viekkaampi puoli.


Mukavaa viikonloppua kaikille!

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...