21. elokuuta 2011

Kadonnut

 Toiseksi viimeinen kesätyöviikko on nyt pulkassa - jee! Mennyt työviikko ei tosin ollut ollenkaan sellainen leppoisan rauhallinen, mitä se yleensä on. Kuuden päivän työviikostani voin nostaa esille mm. aika monta tuntia ylitöitä, pommiin nukkumisen, väittelyn ilkeän mummoasiakkaan kanssa (siis mummo väitteli ja mä pysyin rauhallisena... tietenkin) sekä katastrofiksi osoittautuneen inventaarion, joka venyi suunnitellusta yhdestä päivästä kahteen. Pikkolot eli inventaariokapulat eivät nimittäin toimineet, joten koko juttu piti tehdä käsin valtavia kirjakasoja kantaen. Kahden päivän kanniskelu puolestaan aiheutti nivelkipuja erityisesti ranteisiin ja polviin (hmm, nyt kuulostan itsekin mummolta?), poikkeuksellisen pahoin katkenneita kynsiä, tuskastunutta tunnelmaa sekä sen, että onnistuin kadottamaan yhden rakkaan sormukseni.

Viimeiseksi mainitusta olen todella, todella harmissani. Tiedättekö tunteen, kun on vuosia käyttänyt jotain korua ja sitten sitä ei vain enää ole? Olen pitänyt ikuisuuden kahta hopeanväristä sormusta ja niistä on tullut tavallaan osa mua, jos nyt näin voi sanoa. Huomasin katoamisen erään työpäivän jälkeen vasta kotiin palattuani, joten sormus on tippunut joko töihin tai työmatkalla. Kyseisellä sormuksella oli paljon tunnearvoa, sillä olin ostanut sen Melbournesta 3,5 vuotta sitten ja pitänyt sitä etusormessani siitä lähtien. Se oli ikäänkuin aina mukana kulkeva matkamuistoni Australiasta ja nyt se on poissa. Huoh. Vähän samantapaisia tunteita koin silloin, kun Rio de Janeirossa lapsijengi vei kaulastani hopeakorun, jota olin käyttänyt taukoamatta varmaan 6 vuoden ajan. Tulee tosi alaston ja tyhjä olo, varsinkin kun on aina tottunut käyttämään samoja vakiokoruja.

No, pitää jossain vaiheessa hankkia joku uusi sormus korvaamaan tuota kadonnutta, vaikka vähän haikealta ajatus siitä kyllä tuntuukin :( Onneksi loppuviikkoon mahtui kuitenkin paljon kaikkia mukavia asioita, jotka saivat ajatukseni pois tästä sormusepisodista. Lauantaiaamuna suunnattiin nimittäin kaverin kanssa Valtterin kirppikselle superpitkän tauon jälkeen ja muistin taas, kuinka paljon rakastankaan kirppareita!

Kirppisasua Hakaniemen metroaseman kupeessa patsastellen.

Esittelyä kirppislöydöistä tulee heti seuraavassa postauksessa, kunhan saan kaiken vain kuvattua :) Sen verran voin paljastaa, että löysin ihan huippujuttuja! Onnistuneen kirppistelyn lisäksi lauantai sisälsi myös yhden parhaimmista ikinä syömistäni aterioista eräässä nepalilaisessa ravintolassa. Se on paljon sanottu, mutta oikeasti ihan totta. Ateria näytti tältä:

Kasvispyöryköitä pinaatti-curry-kastikkeessa, ihanaa naan-leipää ja mango-lassi. Rakkautta.

Sanat eivät riitä kuvaamaan makuelämystä, jonka tuosta sain. Voin vain todeta, että intialaiset ja nepalilaiset ruoat ovat yksi loistava osasyy vauhdittamaan matkahaaveita niille suunnille :)

1 kommentti:

  1. Nepalilainen on tosi hyvää ruokaa, täälläkin oli ennen yks sellainen ravintola mutta eipä ole enää..hööh!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...