25. syyskuuta 2011

Neule ja teltta

Vääntäydyin lauantaina aikaisin sängystä ylös ja painuin kylmää syysilmaa uhmaten tarkastamaan Valtterin kirpputorin antimet. Valikoimaa ei ehkä ollut nyt yhtä paljon kuin viime käynnilläni, tai sitten harjaantuneet kirpputorisilmäni vain eivät tällä kertaa yltäneet sellaiseen suoritukseen kuin niillä parhaimmillaan on tapana :)

Mukaani tarttui sentään kaksi kivaa paitaa, mikä oli tietenkin ihan hyvä tulos sekin. Ostin valkoisen ihanan Vero Modan neuleen kahdella eurolla. Tuntuu, että varsinkin töissä palelen jatkuvasti, joten kaikki paksut paidat alkavat olemaan ajankohtaisia. Muutenkin olin haaveillut jo jonkin aikaa omistavani juuri valkoisen neuleen, joten siinä mielessä tuli tehtyä tosi tarpeellinen ostos.





Toinen löytämäni paita oli muuten mitä mukavin, mutta osoittautui kotona sovittaessa hieman liian isoksi. Tykkään toki käyttää myös löysiä paitoja ja ne näyttävät usein pillifarkkujen kanssa hyvältä, mutta tuo oli jotenkin väärällä tavalla löysä. Hieman telttamainen ehkä.


Niinpä olen ajatellut, että yrittäisin hieman kutistaa tuota paitaa ihan kotikonstein: aion pestä sen 60 asteessa ja toivoa kovasti, että se hieman pienenisi. Ainakin H&M:n paidoilla on yleensä taipumus pienentyä pesussa, mutta saa nähdä onnistuuko se silloin, kun oikeasti kerrankin haluaisi kutistaa vaatteen... Pitäkää siis peukkuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...