6. elokuuta 2016

Täällä taas!


Hei kaikki! Takana on piiitkä blogihiljaisuus, joka tuli itsellenikin vähän yllätyksenä. Tavallaan taas osasin odottaa että saatan ottaa hieman etäisyyttä nykyiseen blogiini. Vihjailin täällä jo alkuvuodesta että tulossa on blogin osalta uudistusta, ja sillä tarkoitin sitä että olen suunnittellut aloittavani ihan uuden blogin. Suunnitelmat ovat muhineet päässä jo pitkään, olen valmistellut tulevaa, miettinyt ja harjoitellut. Sen vuoksi tämän nykyisen blogin jatkaminen alkoi tuntua kevään mittaan väkinäiseltä, kun tiesin että en aio jatkaa samalla linjalla enää kovin pitkää.



Mutta ennen kun kerron blogijutuista lisää, niin mitä kaikkea tässä muutaman kuukauden aikana on tapahtunut? Vaikka mitä! Ensinnäkin, me ollaan muutettu! Alettiin etsiä uutta kämppää loppukeväästä. Ollaan asuttu huimat seitsemän vuotta yksiössä (!), ihan vaan siksi että se on ollut sukulaissuhteiden ansiosta puoli-ilmainen, mutta nyt vaan oli alkanut tuntua siltä että on aika mennä elämässä eteenpäin. Saada tilaa ja päästä toteuttaa kaikkia sisustusjuttuja - tavallaan panostaa siihen arjen elämänlaatuun enemmän, vaikka asumiskulut nousevat. Kaupunginosa haluttiin pitää samana, koska viihdytään Roihuvuoressa niin hyvin. Alettiin kytätä asuntoilmoituksia päivittäin ja käytiin katsomassakin muutamia. Kriteerit oli korkealla, koska kun kerran muuttaa niin haluaa tehdä sen oikeasti mieleiseen asuntoon missä voi sitten asua pitkään. Juhannuksen lähestyessä alkoi tuntua että ei me taideta oikeanlaista löytää millään ja että ollaanko me aivan liian nirsoja. Yhtäkkiä sitten asiat loksahtivatkin paikoilleen ja löydettiin mieleinen kaksio, muutaman sadan metrin päästä nykyisestä asunnostamme. Muutto oli reilu kaksi viikkoa sitten ja nyt meillä on tuplasti neliöitä ja parveke ja ihanan valoisa kämppä! Muuttaminen itsessään oli kyllä aivan kamalaa :D Hirveästi kaikkea selvitettävää ja se tavaran siirtäminen, huh huh... Mutta nyt aletaan olla voiton puolella. Paljon asioita vielä puuttuu, kuten verhoja, mattoja ja lamppuja, kun tuli sen verran isompi kämppä että meillä ei vain ole kaikkea valmiina. Kannatti kuitenkin etsiä oikeaa kämppää tarpeeksi pitkään, koska nyt voi olla tyytyväinen ratkaisuun.

Lisäksi ollaan tässä blogitauon aikana tehty ulkomaanmatka, kun oltiin kesäkuun alussa yhdistelmäreissulla Brysselissä ja Lontoossa. Oli kyllä ihana matka! Hyvä ystäväni asuu Brysselissä ja olimme hänen vieraanaan. Kaupungista sai hurjasti monipuolisemman ja paremman kuvan kuin mikä meillä oli aikoinaan siitä syntynyt vuosia sitten siellä piipahtaessa. Myös Bryggessä piipahdettiin ihailemassa vanhaa kaupunkia. Ja Lontooseen menimme sitten junalla kanaalin ali ja voi että - mä olen niin rakastunut Lontooseen. Viime visiitistä sinne oli kymmenisen vuotta aikaa ja niin se vaan edelleen osoittautui olevan ihan mun lempikaupunki maailmassa. Siinä vaan on sitä jotain. Pyörittiin osittain samoissa paikoissa kuin silloin kauan sitten, mutta myös uusissa. Kohokohtina olivat erityisesti Notting Hill ja Harry Potter -kuvausstudiot!








Muuta uutta on siinä että olen vaihtanut tässä blogitauon aikana kuntosalia. Pieni muutos tavallaan mutta jotenkin merkittävä mulle. Kävin pari viime vuotta naapuripaikkakunnalla työpaikkani viereisellä salilla ja totuin treenailemaan ennen töitä aamuisin. Nyt uusi salini sijaitsee muutaman kilometrin päässä meiltä kotoa ja viihdyn siellä äärettömän hyvin. News flash: olen todennut että treenaaminen on paljon mielekkäämpää muulloin kuin aamulla :D Tuntuu että jaksaa paljon enemmän eikä alku ole niin kankean nihkeää kuin aamuisin. Niin ne mieltymykset vaan muuttuu.  Ylipäätään piristävä muutos koko tämä salijuttu.

Kesälomalla matkusteltiin jonkin verran Suomessa (Pori, Hanko, Tampere, Raasepori jne.), mutta oltiin myös aika paljon ihan Helsingissä. Kohokohtana oli se kun kävin elämäni ekaa kertaa Provinssirockissa joka oli aivan mielettömän hyvin järjestetty festari. Viime vuosien Ilosaaret ja Ruisrockit kalpenivat samantien sen rinnalla. Provinssin parasta antia oli tietenkin lempibändini Biffy Clyron mahtava keikka! Tunnelmaa ehkä hieman häiritsi se että edessä oli monta rivillistä kivikasvoisia Rammstein-faneja jotka olivat vallanneet lavan etuosan odottaessaan lempibändinsä saapuvan Biffyn jälkeen, mutta ymmärtäähän sen. Ihan loistava päivä kuitenkin kaiken kaikkiaan. Ja Biffy Clyron uusi keikka on tulossa lokakuussa kun bändi tulee taas Suomeen, joten nyt todella on mitä odottaa!





Blogijuttuun palatakseni: tavallaan tekisi vielä mieli pitää matalaa profiilia tulevan blogin suhteen, koska en vielä tiedä milloin se näkee päivänvalon. Ei varmaankaan vielä kesän aikana, kun vapaa-aika menee töiden jälkeen pitkälti uuden kämpän parissa edelleenkin ja sen saamisessa kodikkaaksi (olen tosiaankin huomannut kuinka vaikea mulla on rentoutua ja keskittyä muihin juttuihin ennen kuin kaikki on valmista kodin suhteen). Mutta voisinhan nyt jo raottaa blogisuunnitelmia: aion aloittaa leivontablogin. Tämä nykyinen blogihan on ollut aika lifestyle-painotteista, pohtivia tekstejä, liikuntaa, matkailua, milloin mitäkin, joten nyt aikomuksena olisi muuttaa suuntaa aika lailla. Matkailu on näistä ainoa aspekti jonka haluan pitää leivontablogissanikin vahvasti mukana, koska intohimo siitä kirjoittamiseen on niin kova. 

Mistä ajatus leivontablogista sitten lähti? Mulle iski jo vuosi sitten kesällä (kesälomalla syntyy parhaimmat ajatukset) että olisipa makeeta olla hyvä leipomaan. Olisi ne parhaat reseptit mitä on itse hionut ja osaisi tehdä hienoja kakkuja. Leipominen on aina rentouttanut ja siitä saa onnistumisen elämyksiä, joten siihen olisi kiva panostaa. Olen aina rakastanut leipoa muille ja laittaa tarjoiluja, mutta huono puoli on ollut se että harvemmin kirjoitin reseptejä ylös saati kuvasin leipomuksiani. Vuoden verran olen siis ryhtynyt tuumasta toimeen: olen harjoitellut, leiponut jo moniin kaverien ja sukulaisten juhliin, oman pakastimen täyteen mitä erilaisempia versioita, kuvannut ja analysoinut tekeleitäni ja koonnut vuoden aikana jo ihan kivan reseptiarkiston. Leipomisessa yhdistyy visuaalisuus, käsillä tekeminen ja muiden ilahduttaminen - ja onhan se omien leipomusten maistelu aika kivaa muutenkin :P Olen huomannut kuinka hifistelijä olen leipomisen suhteen: ei ole mitään masentavampaa kuin kakku / piirakka / raakakakku / muffinssi, jonka maku on "ihan ok" - se on kuin hukkaan heitettyä elämää, hieman kärjistetysti sanoen. Kun jaksaa selvittää, kokeilla ja päätellä, niin pystyy saamaan upeita makuelämyksiä, ja kun niistä saa vielä kauniin näköisiä niin se vaan on jotain hienoa.  Kävin kakkukoristekurssillakin keväällä ja tajusin kuinka paljon nautinkaan käsillä tekemisestä! En ole kokenut olevani mikään neulomis- tai askartelutyyppi, mutta silloin kun pyöritellään sokerimassasta koristeitä, värjätään kermavaahtoa ja koristellaan cupcakeseja niin olen aivan fiiliksissä.

Tuleva blogi tulee siis yhdistämään leipomuksia ja matkakertomuksia mutta myös ehdottomasti pidän oman itseni siinä mukana. Pelkkien resepti + kuva postausten tekeminen ei sytytä, koska se vaan pahimmassa tapauksessa jättäisi sekä lukijan että kirjoittajan kylmäksi. Kaikkeen liittyy aina tarinaa, taustaa ja fiilistä, ja eiköhän omia kuulumisiakin tule luontevasti sisällytettyä kaikkeen siihen. Katsotaan millaiseksi se loppujen lopuksi muotoutuukaan. Toivon että te kaikki jatkatte mukana seurailemassa siellä, sitten kun blogi julkistetaan. Tai no, pohja on jo luotu, joten ei se kovin kaukana enää ole ;) Olen huomannut että mulla on yhtä lailla palo kirjoittaa kuin ennenkin, ja juuri siksi pitää kuunnella omaa itseään, että mihin haluaa sen kaiken kanavoida ja miten voi yhdistellä omia lempijuttujaan.

Huh, tulipa pitkä postaus! Nyt alan lukemaan kaikkia rästiin jääneitä postauksia muilta. Olen ihan tipahtanut kärryiltä, joten kiva päästä uppoutumaan siihen mitä muillekin kuuluu. 

Aurinkoista viikonloppua ja palaillaan aiheeseen pian!




8 kommenttia:

  1. Ihana oli lukea kuulumisia ja todellakin mukana myös seuraavassa blogissa! Leipominen on kivaa, erityisesti syksyn tullessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla! :) Syksyllä todellakin leipomiselle on vielä paremmin aikaa, kun tulee oltua sisällä enemmän!

      Poista
  2. Apua mä jo unohdin, että oonko kirjoittanut sulle jo tänne kommentin ja se kadonnut taivaan tuuliin..vaiko oliko se vain ajatus kirjoittaa. :) Mutta ihana kun kirjoittelit takaisin, ja mielenkiinnolla odottelen myös uutta blogiasi ja hyviä leivontavinkkejä. Syksyllä innostun itsekin leipomaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun mun moka! :D Olin unohtanu käydä julkaisemassa tuon sun ekan kommentin niin sen takia ei varmaan näkynyt. Sen siitä saa kun on näin pitkä blogitauko, unohtuu ihan perusjutut :D

      Poista
  3. Aivan ihanaa kuulla susta piiiiitkästä aikaa! Oon välillä miettinytkin, että mitähän sulle kuuluu ja meinasin jo laittaa sähköpostiakin :) Mukava lukea sun kesäkuulumisia ja myös salinvaihdosta ja siihen liittyvistä ajatuksista. Ja kuinka mahtavaa, että ootte löytäneet uuden kodin!! Tiiän hyvin miten hirveetä muuttaminen on :D mutta kyllä se lopulta palkitsee ❤ Meilläkinhän tämä iso muutos oli, kun muutimme Tampereelle ja on tuntunut kerrassaan hyvältä se. Koti on kyllö vieläkin kesken, mutta niinpä kai aina vähän ;)

    Oi onnea uudelle blogille myös! Itse en ole kovin hyvä leipomaan, joten innolla jään odottamaan inspiraatiota sekä toki kaikkia niitö tarinoita leipomisten takana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin havahduin vasta kesän aikana että apua, en tosiaan ole kirjoittanut tänne blogiin yhtään mitään niin pitkään aikaan, että toivottavasti ihmiset ei luule että mulle on oikeasti käynyt jotain kun loppui niin seinään! Muutto oli kyllä niin hyvä päätös, uusi kämppä tuntuu niin kodilta että olisi pitänyt muuttaa jo kauan aikaa sitten :D

      Kuinka siistiä että tekin olette muuttaneet ja vieläpä uudelle paikkakunnalle! Tampere on ihana <3 Sun blogista luinkin asiasta jo, osa postauksista on vielä käymättä läpi mutta senkin huomasitte että olit käynyt SKOTLANNISSA! Oi että, se on niin parhaimpia paikkoja maailmassa. Pitääpä vielä koluta matkapostaukset ajatuksella läpi!

      Uskon että uudesta blogistani tulee löytymään mielenkiintoa ja juuri tuota mainitsemaas inspiraatiota myös niille jotka ei itse niin paljon ole leiponut! Enkä halua kadota anonyymiksi henkilöksi sinne leivontajuttujen taakse vaan pitää sen oman persoonan ja arkipäiväiset jutut luontevasti mukana, matkajutuilla väritettynä. Piristävä ajatus saada uusi blogi aluilleen, jopa vähän jännittää! :)

      Poista
  4. Hanna! Kaima! :) Mukava kuulla susta! :) Muuttokuulumiset ja muutenkin kaikki jutut kuulosti kivalta. Selkeesti ollut hyvä kesä ;) Mä en ollut Provinssissa mutta Biffy Clyron lokakuun keikalle on ehdottomasti liput jo takataskussa, JEEEE! :) Aion seurata sun uuttakin blogia, kun sen aika tulee! Mukavaa loppukesää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Hanna! :D <3 Kesä oli kyllä loistava! Huippua kuulla että säkin olet tulossa Biffyn keikalle lokakuussa! Uskon että siitä tulee niiiin makee, parempi kuin Provinssista, koska ei se festareilla koskaan ole ihan sama asia kuin tunnelmallisen hämyisällä sisäkeikalla missä on vain faneja paikalla. Ties vaikka nähtäis siellä? :) Ois hauskaa!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...